Humanismista ja pakkasesta

Lumisade

Aloitan tämän blogin toista kertaa — ensimmäisellä yrityksellä kyllästyin sekä päivityksiini että päivitystahtiini ennen kuin ehdin edes avata blogia. Nyt on vakaampi fiilis ja uutta lunta.

En suunnittele suurempaa yhtenäisyyttä, mutta kuvaa blogin tulevasta yleissävystä voi saada täältä. Lyhyesti: tämä on yritys laittaa pystyyn tila, jossa tulisi ajateltua myös muiden mutta ennen kaikkea omaa ajattelua, kirjoitettua jotain ylös ja auki, ehkä rakennettua jotain pesää. Niin kuin pesään kuuluu, myös ylimääräistä rönää varmaan kertyy. Tämä on siis filosoofinen blogi! Täällä ratkaistaan probleemeja!

Aloittaakseni keskeltä: eräs varmasti usein toistuva teema on kysymys siitä, miten siirtyä eteenpäin eräistä mielestäni aikansa eläneistä humanismin muodoista. Sanon tämän taustalle jotain. (No, juttu venyi aika pitkäksi ja suureelliseksi, mutta ehkä julistuksella on hyvä aloittaa.)

John Dewey kirjoitti siitä, miten omilla asenteillamme ja toiminnallamme lämmitämme maailman asuttavaksi. Nyt näyttää siltä, että maailma pitäisi oppia lämmittämään osin uudella tavalla, uusin materiaalein. Ajatuksen voi ottaa kirjaimellisestikin, mutta tässä ennen kaikkea tilauksena maailmankuvalle, joka on hylännyt liian ihmiskeskeisyyden. Liialla ihmiskeskeisyydellä tarkoitan käytännön ratkaisujen (politiikan) lisäksi niiden taustalla toimivaa asennetta, joka irrottaa ihmisen tavan olla maailmassa liian kategorisesti muusta luonnosta. Diderot’n merkinnät Ensyklopediasta ovat havainnollistavia (kohdista ”Ihminen” ja ”Ensyklopedia”; englanninnokset ovat muualta):

Man—masculine singular—is a sensing, reflecting, thinking being, which freely traverses the surface of the earth, which appears at the head of all other animals over which it reigns, which lives in society, which has invented the sciences and the arts, which has its own goodness and viciousness, which gives itself masters, which makes its own laws, etc.

if man, the thinking and observing being, is banished from the surface of the earth, this moving and sublime spectacle of nature is no more than a sad and silent scene. The universe falls mute; silence and night take hold of it. . . It is the presence of man that makes the existence of beings interesting.

Tähän yhä äärimmäisen voimissaan olevaan ”vanhaan humanismiin” liittyy usein rationaalisuuden ja kielen liian jyrkkä erotus muista kokemuksen ja toiminnan muodoista, tietty näkemys tahdonvapauden ja aidon toimijuuden ehdoista, jne. Syssyssä on perustavia epistemologisia ja eettisiä oletuksia. Tätä vyyhtiä haluan möyhiä. Yritän jakaa tunteeni, että tällaisen humanismin pitkän projektin puolustajat löytävät ennen pitkää itsensä raapimasta viimeisiä tikkujaan ilkeässä pakkasessa.

Ei riitä sanoa, että ihminen, totta kai, on osa luontoa — jos huomio sitten heti siirretään johonkin (kuten pohjattoman epämääräiset ”kieli”, ”kulttuuri”, ”mieli”, ”tietoisuus” tai jopa ”vapaus”), jonka nähdään välittömästi rajaavan tietyn varman ja ensisijaisen piirin inhimilliselle, piirin johon suhteessa inhimillistä koskevat kysymykset on vääjäämättä määritettävä. Näin kysymys vain palautetaan retoriikkaan. Sen sijaan on katsottava myös ihmisen oletettuja erityisyyksiä (Diderot: kykyä ajatteluun, vapautta, yhteisöllisyyttä, tieteitä ja taiteita, moraalista kykyä…) yrityksinä määritellä tiettyjä historiallisesti rakentuneita käytänteitä tai muita ilmiötä, joiden perustavia piirteitä ei aina ole empiirisesti perusteltua (eikä koskaan lähtökohtaisesti, a priori oikeutettua) varata vain ihmiselle.

Itse piirit hämärtyvät: milloin sokeista reaktioista tulee ajattelua, signaaleista kieltä, ilmaisusta taidetta, vaistojen järjestelmästä moraali? Moni asia on tietysti jotain ihmiselle ainutlaatuista: mutta mitä haluttiin kysyä? Ihmisillä, niin kuin muillakin, on omat erityisyytensä ja sukulaisuutensa, ja kahden laatikon malli (me, muut) soveltuu niiden hahmottamiseen aika surkeasti. Ihmistä lajina tarkasteltaessa voi kysyä, mitä me teemme, mikä siitä on ehkä erityistä, suhteessa mihin ja miten erityistä. Taas kysymys siitä, mikä tekee ihmisestä kokonaisuudessaan olemuksellisesti erityisen, on halju. Se alkaa olettamalla kokonaisvaltaisen erityisyyden, poimii sitten jonkin tärkeän piirteen, rakentaa sen ympärille kuilun (jonka piirteen tarpeeksi radikaali erottuminen vaatii) ja lopuksi antaa löydetyn erityispiirteen kohottaa kaikki ihmiseen liittyvä omaan erityiseen sfääriinsä.

Kuten William E. Connolly kirjoittaa (Jane Bennettin kirjassa The Enchantment of Modern Life),

The Kantian idea is that everything else in nature is subordinated to persons as the only beings who are ends. We need to become more special with respect to each other and less so with respect to putative divisions between us and the rest of nature.

Kyse ei ole vain ihmisen ja muiden eläinten suhteen uudelleenajattelusta. Kyse on tarpeesta ajatella uudestaan itse inhimillinen, moninaisuudessaan, kulttuurisena, kokemuksellisena ja biologisena ilmiönä, välttäen epämääräistä olemuspuhetta. Lisäksi inhimillinen on ajateltava suhteessa sitä jatkuvasti läpäisevään ei-inhimilliseen; tai pikemminkin johonkin, jota olisi lopulta (ehkä aina epäonnistuen) yritettävä ajatella yhdessä inhimillisen kanssa, ei vastakkaisena vaan inhimillistä konstituoivana.

Perusajatus joka tapauksessa on, että ihminen/luonto-jako ja siitä ponnistavat dikotomiat vaikuttavat jyrkissä muodoissaan aina vain vähemmän uskottavilta. Jaon käsitteellisen ja käytännöllisen rasittuneisuuden ohella myös ”kovien tieteiden” valossa. Tieteelliset totuudet eivät ehkä tavoita absoluuttista nollaa, mutta meille riittää että monet niistä ovat hyvin kylmiä, hyvin tosia: myös tähän viittasin tulitikuilla ja pakkasella. Humanismin perinteisiä lähtökohtia dogmaattisessa antroposentrismissä kohtaa paine, ei niinkään usein hyvästä syystä parjatun ”instrumentaalisen järjen” kuin ihan itse todellisuuden taholta (ah mitä epäkriittistä kielenkäyttöä!), sen taholta mitä luonnontieteet onnistuvat erehdystensä seasta kertomaan meille eri prosessien toimintaperiaatteista (joiden suhteelliseen pätevyyteen kriittisinkin ajattelija jokapäiväisissä toimissaan suhtautuu täydellisen epäkriittisesti).

On siis monta syytä hahmotella asioita uudelleen. Puhaltaa tikku sammuksiin, antaa luulotellun pakkasen läpäistä itsensä ja huomata, ettei kukaan palellu. Ei ole mitään sielutonta tyhjyyttä, jota vastaan taistella: vanhan humanismin tulitikulle ei ole käyttöä. Emme tarvitse ”ulkoa” (Jumalilta, Vapaudelta, Järjeltä) tuotua tulta, koska olemme eräs niistä tavoista, joilla luonto lämmittää itseään, niin sanotusti — eikä tässä tarvita mitään mystiikkaa.

http://www.shiftedreality.com

Jos todetaankin ihmiseltä puuttuvan sellainen vapaa tahto, joka irrottaisi tämän ”mekaanisen luonnon” prosesseista — mitä sitten? On kysyttävä millaiset alkuoletukset saivat alun alkaenkaan kaipaamaan tuollaista vapautta, ja mahdollisesti mietittävä mekanismin analogiaa parempia tapoja ymmärtää luonto. Jos todetaan, että olemusopillisia raja-aitoja on kaadettava — mitä sitten? Kysytään mihin käytännön toimiin pitäisi ryhtyä. Keltään ei olla yön aikana viemässä ”inhimillistä arvokkuutta”. Ihminen on valtavan kiinnostava (itselleen kiinnostavin kaikesta), mutta ihminen kaiken kiinnostavuuden ja arvon mittana on hybristä. Oli jumalia tai ei, kaikki tuli ei ole ihmisen käsissä.

Minua kiinnostaa siis projektin molemmat puolet: toisaalta purkaa vanhan humanismin kuvitelmia ihmisen liioitellusta erityisyydestä ja autonomiasta; toisaalta rakentaa tilalle ymmärrystä eri luonnonilmiöiden erityisyydestä ja arvokkuudesta, tietysti myös niiden, joiden ilmentymä ihminen on. Ajattelumme on tietty aina jostain kulmasta kiinni inhimillisyydessään (vaikka inhimillinen ei koskaan olekaan puhdas ei-inhimillisestä), ja siksikin puhuisin ehkä mieluummin uudesta humanismista kuin esimerkiksi posthumanismista. Emme voi ohittaa ihmisyyttä, meidän pitää vain tajuta se paremmin.

Että näin. Ilon kautta!

Explore posts in the same categories: blogi, humanismi

Avainsanat: ,

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: