Dokumentteja ja kysymys väkivallasta

Blogi H.E.A.L.T.H. on listannut ja kommentoinut laajasti parhaita eläinten kohtelua käsitteleviä elokuvia täällä ja täällä. Ykkössijan saa HBO:n To Love or Kill: Man vs. Animal, joka on ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Earthlings ei ole listalla. Se on muutenkin varsin tunnettu, mutta H.E.A.L.T.H. myös halusi löytää elokuvista dokumentaarista arvoa, ihminen-eläin-suhteiden perustavuuden ja vaikeuden avaamista. Earthlings ei ole dokumentti, jos dokumentilta edellytetään kerrontaa. Se on monotoninen parituntinen täynnä aina sitä samaa turhaa kärsimystä, jota jokainen kulutuksen ja verotuksen kautta tukee. Ja silti tai siksi se kannattaa katsoa, tai ainakin sitä kannattaa katsoa kunnes alkaa hieman ahdistaa, vituttaa ja ajatteluttaa. Ahdistus, vitutus ja ajattelu kulkevat usein kimpassa. Eettisesti katsottuna asia ei ole monisyinen, joten ehkä se ei aina tarvitse monisärmäistä esittelyä. Joskus kärsimyksen näkeminen riittää.

On toki aiheellista kysyä raakuudella pelaamisen arvoa, kuten mainitun dokkariesittelyn loppukommenteissa tehdään. Usein kärsimyksen näkeminen ei pistä ajattelemaan, vain masentaa ja turruttaa. Usein se myös käynnistää defenssit. Lisäksi, vaikka kysymys eläinten kärsimyksestä ja kohtelusta on ehkä eettisesti yksioikoinen, se on emotionaalisesti ja poliittisesti monisyinen. Tämän takia esimerkiksi The Cove -elokuvalla on niin suure tarve todistella, ettei delfiininpyynti kuulu olennaisesti japanilaiseen kulttuuriperinteeseen. Eettisesti pyyntikulttuurin (tai härkätaisteluiden, uhrieläinten, kotimaisen maidontuotannon) perinteikkyys voi olla sivuasia, mutta emotionaalisesti ja poliittisesti se on täysin keskeistä. Väkivallalla pelaaminen taas on poliittisesti helppo leimata pornoksi, populismiksi, sensationalismiksi, helpoksi tunteisiin vetoamiseksi sen sijaan, että istuttaisiin nyt kaikki rauhassa alas ja katsottaisiin näitä hyviä ja kunnollisia sertifikaatteja.

Luulen, että väkivallalla kannattaa silti pelata. Raakuus voi myös murtaa defenssit. Se voi rikkoa totunnaisen piiriä tavalla johon argumentti ei juuri defenssien takia kykene, nyrjäyttää paikoiltaan jonkin palasen siinä ajattelun järjestyksessä, jolle ihmiset rakentavat käytäntöjään, ja pakottaa rakentamaan uutta (ei ”tunteellisempaa” vaan hieman johdonmukaisemmin sensitiivistä ja siksi rationaalisempaa) ajattelun järjestystä, uusia käytäntöjä. Ajattelen venttiiliä, joka päästää läpi pienen noron, paineen vähänkin kasvaessa lukkiutuu ja ehkä lopulta, paineen vielä kasvaessa, alkaa murtua. Paineventtiili on tietysti defenssimekanismi ja pieni noro se oudon paradoksaalinen, häilyvä huoli, joka meillä on tuotantoeläinten ”hyvinvoinnista”, huoli, jonka funktio tuntuu joskus olevan vain defenssimekanismin peittäminen (emmekö ole huolestuneita, eikö sympatiamme virtaa vapaasti…).

Earthlingsin voi katsoa elokuvan kotisivuilla. Myös Gary Francionen ”verta ja suolia”-kampanjointia kritisoiva kommentti kannattaa lukea.

Explore posts in the same categories: eläinetiikka

Avainsanat: , , , ,

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: